Radhican perustamistarina

Tässä blogipostauksessa Radhican perustaja Taru kertoo, miten ja miksi kiinnostui vintagemuodista ja päätyi perustamaan vintagevaateverkkokaupan. 

Second hand ja vintage avainasemassa oman tyylin löytämisessä

Koululla, 2007 (Sweet sixteen or seventeen)

Kiinnostukseni second hand ja vintagevaatteisiin alkoi reilu 10 vuotta sitten. Olen kotoisin Vaasasta, jossa oli ja on edelleen aika hyvä kirppistarjonta. Kiertelimme ystäväni kanssa niitä aivan holtittoman usein. Muista ikäisistäni erottuminen oli tärkeä osa silloista teini-ikäistä identiteettiä, jossa kirpputorit olivat keskeisessä roolissa.

Peruskoulun jälkeen oli selvää, että halusin luovalle alalle, minkä takia päädyin opiskelemaan audiovisuaalista viestintää. Media-assistentiksi ja ylioppilaaksi valmistumisen ja Helsinkiin muuton jälkeen tutustuin Juhaan kesällä 2009 – hän oli lähdössä vaihtoon Australiaan ja lähdin mukaan, vaikka oltiin tunnettu vasta pari kuukautta.

Alkoi toinen välivuosi ja siihenastisen elämäni jännittävin aika.

Australia, Gold Coast, 2009

Suoritin Australiassa (2009-2010) asuessa muotimarkkinoinnin kurssin ja opettelin ompelun ja kaavoituksen perusteita. Muistan kertoneeni automatkalla haaveesta omasta yrityksestä opettajalle, joka ajoi mut aina tunnin päätteeksi kotiin. Kurssin päätteeksi opettaja rohkaisi mua haaveeni suhteen ja olen siitä erityisen kiitollinen.

Keväällä 2010 hain Metropoliaan vestonomin tutkintoon ja maalasin ennakkotehtäviä Ausseissa. En kuitenkaan päässyt haastatteluun. 

Muotialan opiskelua ja vintagekulttuuriin tutustumista Espanjassa

Barcelona, 2013

Palatessamme Suomeen keväällä 2010 aloin tutkimaan opiskelumahdollisuuksia ulkomailla.

Löysin koulun Espanjan Barcelonasta, joka vaikutti mielenkiintoiselta ja vastasi sitä mitä halusin paremmin kuin Suomen silloinen tarjonta, joten sinne Juhan kanssa muutettiin. Kumpikaan meistä ei puhunut sanaakaan espanjaa, ja viimeisin kokemukseni kulttuurista oli 10-vuotiaana Kanarian Saarilla isovanhempieni kanssa. Ajatus tuntemattomaan hyppäämisestä oli kuitenkin sitä, mitä halusinkin.

Kotikatu Barcelonassa, 2013

Opin, että luksusmerkkien vaatteet tehdään useat samoissa oloissa, joskus jopa samoissa tehtaissa, kuin pikamuotiketjujen. Erona oli brändi ja sosiaalinen statussymboli, josta moni ihminen on valmis maksamaan paljon rahaa – myös suurin osa opiskelijakavereistani.

Kouluun lähtiessä vuonna 2011 tavoitteena oli isossa yrityksessä työskentely mahdollisimman pian valmistumisen jälkeen – halusin oppia parhailta. Opintojen edetessä vaateteollisuuden pimeä ja piiloteltu puoli alkoi paljastumaan.

Opin, että luksusmerkkien vaatteet tehdään usein samoissa oloissa, joskus jopa samoissa tehtaissa, kuin pikamuotiketjujen. Erona oli brändi ja sosiaalinen statussymboli, josta moni ihminen on valmis maksamaan paljon rahaa – myös suurin osa opiskelijakavereistani.

Eettiset syyt pikamuodin jättämiselle

Katsoin paljon dokumentteja vaatetehtailta ja kuuntelin työntekijöiden tarinoita arjesta. Ensimmäinen näkemäni aiheeseen liittyvä dokumentti oli nimeltään The Last Train Home. En yksinkertaisesti pystynyt enää sulkemaan silmiäni, joten tein radikaalin muutoksen ja lopetin tutuilta pikamuotiketjuilta ostelemisen kokonaan. Mulla oli aina ollut tapana yhdistellä uutta ja vanhaa ja tämä mainittiin yhdeksi syyksi silloisen muotiblogini (Fashion Hegemony) Suomen Blog Awardsien 2013 voitolle.

Barcelona, 2013

Syventyessäni lisää vaatetuotannon kulisseihin ymmärsin, miten paljon vahinkoa teollisuus aiheuttaa myös ympäristölle. En enää haaveillut isolle muotibrändille työskentelystä. En oikeastaan ollut varma, halusinko työskennellä muodin parissa enää ollenkaan. En kokenut yksinkertaisesti kuuluvani joukkoon ja koin järkyttävää syyllisyyttä. 

"Garments are the 2nd highest at-risk product category for modern slavery."

Vaatteet ovat modernin orjuuden toiseksi korkeimman riskiluokan tuoteryhmä.

Global slavery index 2018, Walk Free Foundation

 Last Train Home -dokumentin traileri

Etelä-eurooppalainen vintagekulttuuri vei sydämen

Koska olin jo valmiiksi vintagen suurkuluttaja ja kirppisten kiertely oli aina kuulunut lempijuttuihin, ymmärsin että mun ei tarvinnut luopua muodista nauttimisesta kokonaan. Barcelona tarjosi huikean ympäristön oppia lisää vintagekulttuurista. 

Lost & Found, ulkoilmakirppis BCN, 2013

Yksipuolinen käsitykseni vintagesta muuttui täysin asuessani Barcelonassa ja matkustaessani Lontoossa, Kööpenhaminassa ja muualla Euroopassa. Vintage yhdisti kaupungissa samanmieliset ihmiset yhteen ja siihen kuului paljon muutakin kuin pelkkä pukeutuminen. Vintagekulttuurissa on mun mielestä kyse nimenomaan tietynlaisesta elämäntyylistä. Unelma omasta vintageyrityksestä alkoi muodostua näihin aikoihin.

Lontoo, Bricklane, 2013

Lost & Found BCN, 2013

Lost & Found BCN, 2013

Produit National Brut, yksi monista vintageliikkeistä Barcelonassa

Paluumuutto Suomeen ja identiteettikriisi 

Muutettiin takaisin Suomeen vuoden 2014 elokuussa – koulu Espanjassa oli vielä kesken. Tutkinto oli lopputyötä vaille valmis, mutta elin jonkin asteisessa kriisissä uravalintani kanssa. Lopputyöni aihe oli vaihtunut ainakin kahteen kertaan, enkä löytänyt siihen mitään punaista lankaa. Tuntui, että olin ajelehtinut todella kauas siitä henkilöstä, joka olin vuonna 2011 aloittaessani koulun. En ollut varma mitä halusin tehdä, vaikka aiemmin haaveilinkin vintageyrityksestä. 

Elin sellaisessa mielentilassa, jossa olisin oikeasti vain halunnut muuttaa Intiaan johonkin kommuuniin meditoimaan ja opiskelemaan buddhalaisuutta.

(Helsinki, 2015)

Ryhdyin keväällä 2014 vegaaniksi ja muutin silloisen muotiblogini suuntaa ja nimeä. Kirjoitin mm. maitoteollisuudesta, lihansyönnistä ja lihan aiheuttamista ympäristöongelmista ja sain todella paljon vihakommentteja. Herkkänä tyyppinä vetäydyin ja poistin aika pian koko sivuston, jossa blogini oli. Tiedostan nyt, että olin hieman aikasin liikkeellä, sillä suuri vegaaniaalto iski Suomeen vasta myöhemmin. 

Elin sellaisessa mielentilassa, jossa olisin oikeasti vain halunnut muuttaa Intiaan johonkin kommuuniin meditoimaan ja opiskelemaan buddhalaisuutta. Olin ahminut paljon kirjallisuutta buddhalaisuudesta parin viimeisen vuoden ajan, ja sillä oli ja on edelleen ollut valtava merkitys omaan maailmankatsomukseen.

Kesäkuussa 2015 lensin Barcelonaan pitämään viimeisen presiksen ja valmistuin vihdoin Bachelor of Arts:iksi. 

(Fiilis presiksen jälkeen, Barcelona, 2015)

Radhican perustaminen vuonna 2016

Ajatukset omasta vintagekaupasta alkoivat tunkeutua mieleen yhä useammin, sillä haave Intian kommuunielämästä ei ollut kovin realistinen opintolainan kanssa. Juha toimi eteenpäin puskijana unelman toteuttamisessa. Vihdoin joulukuussa 2015 astelin papereiden kanssa maistraattiin ja perustin toiminimen. Helmikuun 21. päivä 2016 avasimme virallisesti verkkokaupan, jonka visuaalisen ilmeen Juha oli suunnitellut ja toteuttanut.

Ideologia yrityksen nimen takana

Varsinkin ensimmäisenä vuonna kaupan valikoima oli vahvasti hippivaikutteinen, sillä olihan mun salainen haave boheemista elämästä Intiassa edelleen olemassa. 

Myös yrityksen nimi on saanut vaikutteensa Intiasta. Siellä nimi kirjoitetaan tosin Radhika. Halusin nimeen c-kirjaimen espanjankielisen chica (suomeksi mimmi) -sanan vuoksi. Sana "rad" taas on englanninkielinen sana, joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna siistiä, upeeta tai mahtavaa. Yhdessä ne muodostivat nimen, joka lausutaan h- ja c-kirjaimista huolimatta "radika", jolloin nimessä on hieman sanan "radical" kaikua (suomeksi radikaali). 

 

Kirkkonummi, 2019

Halusin tuoda Radhican kautta myös muita arvomaailmaani liittyviä asioita esiin, kuten posthumanismin. Ryhdyin aika pian Eläinsuojelukeskus Tuulispään yrityskummiksi tuodakseni esiin tätä ajattelua. Tänä päivänä ei onneksi enää ole kovin radikaalia ajatella, että kaikki elävät olennot ovat saman arvoisia. Tästä syystä en ensimmäiseen kahteen vuoteen myynyt verkkokaupassa nahkatuotteita. Tänään olen kuitenkin sitä mieltä, että niiden käyttämättä jättäminen ja uusien öljypohjaisten "vegaanituotteiden" ostaminen sen sijaan on vähän hölmöä. Vähintä, mitä voimme nahkatuotteille tehdä on käyttää ne kunnialla loppuun. 

(Saaga.me blogini (jo deletoidun) Instatilin postaus vuodelta 2015)

Parasta vintagevaatteissa on ajattomuus, yksilöllisyys ja historia

Vintage on parhaimmillaan ajatonta, mutta valtavirrasta poikkeavaa. Esimerkiksi tuo monissa asukuvissa näkyvä musta miesten lierihattu on ostettu vuonna 2012 vintageliikkeestä ja toimii mun mielestä vielä tänään yhtä hyvin muotoilunsa ansiosta. Hattu on pysynyt mudossaan jo vuosikymmeniä ja ollut olemassa jo ennen minua.

Ennen vaatteiden ostaminen aiheutti syyllisyydentunnetta, mutta ei enää. Jos pystyn antamaan kierrätysvaatteelle edes muutaman vuoden lisää käyttöaikaa, on se parempi vaihtoehto kuin dumpata se kaatopaikalle.

Kirkkonummi, 2019

Ennen vaatteiden ostaminen aiheutti syyllisyydentunnetta, mutta ei enää. Jos pystyn antamaan kierrätysvaatteelle edes muutaman vuoden lisää käyttöaikaa, on se parempi vaihtoehto kuin dumpata se kaatopaikalle. Sen lisäksi omat vintagevaatteet voi laittaa kiertoon kirppistapahtumissa, jos niihin kyllästyy. Vintagevaatteissa on huomattavasti parempi jälleenmyyntiarvo, kuin halpatuotetussa pikamuotivaatteessa. Jos olet maksanut paidasta alle kympin ja sama paita löytyy joka toisen ihmisen kodista, et voi todennäköisesti pyytää siitä euroa enempää.

Pikamuotiketjujen second hand -vaatteet eivät kiinnosta

En itse osta pikamuotiketjujen second hand -vaatteita, sillä ne eivät yksinkertaisesti yleensä ole kestäviä. Lisäksi mun sisällä asuu aika iso kapinallinen, jonka takia en edes halua omistaa pikamuotiketjujen valmistamia vaatteita. Vintagevaatteiden keräilystä en koe tippaakaan syyllisyyttä. Se on mulle harrastus siinä missä lapsena postimerkkien tai kivien keräily oli. Myönnetään, että keräilen kiviä vielä näin aikuisenakin.

Pukeutumalla voi viestiä muutakin, kuin trenditietoisuutta

Pukeutumisessa on eniten kiinnostanut sen sosiaalinen ja kulttuurillinen aspekti. Pukeutumalla ihmiset identifioituvat haluamaansa ryhmään ja toisaalta taas hakevat keinoja erottautua toisista. Näiden pukeutumisen kautta tehtyjen valintojen takana on usein esimerkiksi sosiaalinen status, ideologia (esimerkkinä hipit, punkkarit jne.) tai vaikka kulttuuri. Etenkin vielä ennen teollista vallankumousta ihmisten sosiaalinen status sekä taloudellinen tilanne erottuivat selkeästi vaatteiden kautta. Pikamuoti mahdollisti sen, että kuka tahansa pystyi pukeutumaan näennäisesti samalla tavalla ja omistamaan yhtä paljon vaatteita kuin rikkaammat ihmiset. 

Vintagevaatteilla vaatekaapin ja tyylin päivittäminen on ekologista

Mulle on tärkeää ainakin jossain määrin pysyä uskollisena omalle jutulle, vaikka pientä päivittelyä välillä tekisinkin. On ihan luonnollista haluta uudistua aika ajoin, eihän me henkisellä tasollakaan olla enää samoja vuosien jälkeen. Trendit ovat todistetusti kulkeneet ympyrää jo vuosikymmeniä, joten vintagevaatteilla pystyy helposti pukeutumaan ajan tyyliin sopivalla tavalla, mikäli se on itselleen tärkeää.

(Kirppiksellä, Barcelona, 2014)

Mulle pukeutumisessa on tärkeintä viestiä jotain juttuja omasta arvomaailmasta. Boheemi 60-70-luvun meininki on kiehtonut aina kaikkein eniten, sillä sen alkujuuret liiittyy vahvasti ihmisten ympäristöheräämiseen sekä kunnioitukseen kaikkea elämää ja luontoa kohtaan.

Lisäksi tyylissä on kiehtonut aina tietty rentous ja kapinahenkisyys. Näin voi tietenkin ajatella ja toimia pukeutui miten tahansa, mutta hippityyli on alunperin syntynyt juuri näistä ajatuksista ja on siksi erityisen lähellä sydäntä. Tykkään kuitenkin yhdistellä boheemiin tyyliin paljon rouheita juttuja. Lisäksi korkeat farkut ja crop topit ja bodyt on sellanen yhdistelmä, jonka olen todennut toimivan vuodesta toiseen – ostin mun ensimmäiset korkeat vintagefarkut joskus 2011, enkä ole sen jälkeen muita osannut käyttää. Myös erilaiset maiharit ovat kulkeneet mukana jo miltei vuosikymmenen verran.

Manuaalista, mutta palkitsevaa työtä

Vintagevaatteiden parissa työskentely on manuaalista ja aikaa vievää. Kaikki vaatteet käyvät meille saapuessaan tietyn puhdistusoperaation läpi, joka on suhteellisen pitkä ja työläs. Tämä tehdään siksi, että meiltä lähtevät vaatteet ovat aina varmuudella puhtaita ja valmiita käytettäviksi, toisin kuin esimerkiksi kirppikseltä ostetut vaatteet. Tämän lisäksi vaatteissa on joskus pieniä vikoja tai puuttuvia nappeja, joita joudutaan korjailemaan.

Intohimo vanhoja uniikkeja vaatteita kohtaan saa jatkamaan silloinkin, kun varastolla on kaaos, kuvatusta vaatteesta puuttuukin nappi tai siinä on pinttynyt tahra, tilauksia on käsittelemättä kymmeniä ja kirjanpito odottaa täyttämistä. On suuri onni saada tehdä tätä työtä ja samalla jakaa tietoa vaateteollisuuden etiikasta ja ympäristöongelmista.

Silloinkin, kun meinaan hukkua tilauksiin olen sairaan iloinen siitä, että joku pääsee antamaan uuden elämän vaatteelle, joka olisi voinut päätyä hävitettäväksi.

Mulle on aina ollut tärkeää nähdä konkreettisesti oman työn jälki ja tässä työssä sen näkee todella hyvin, kun vanhat hylätyt vaatteet heräävät eloon puhdistuksen ja huollon jälkeen. Silloinkin, kun meinaan hukkua tilauksiin olen sairaan iloinen siitä, että joku pääsee antamaan uuden elämän vaatteelle, joka olisi voinut päätyä hävitettäväksi.

Osana kiertotaloutta

Pidän tärkeänä myös sitä, että Radhica on osana kiertotaloutta isommassa mittakaavassa. Meillä on muutama pitkäaikainen yhteistyökumppani, jotka toimivat yrittäjinä hylättyjen vaatteiden lajittelussa ja me ostamme ne suoraan heiltä. Näin koen toiminnalla olevan suurempi funktio vaatehävikin minimoimisessa. Vaatteiden hinta muodostuu aina vaatteen kunnon lisäksi koko prosessiin käytetyn työmäärän perusteella puhdistuksesta verkkokauppaan listaamiseen.

Kuka tekee ja mitä?

(Taru & Juha, kesäkuu 2019)

Ensimmäiset vuodet Juha toimi tuotekuvien kuvaajana, mutta nykyään Taru vastaa valokuvaamisesta, ellei ole itse linssin edessä (nykyään harvemmin) – silloin Juha on kameran takana. Käytännössä Juha vastaa verkkokaupan toiminnasta ja visuaalisesta toteutuksesta, markkinoinnin optimoinnista ja graafisesta suunnittelusta omien töidensä lomassa.

Taru vastaa sisäänostoista, vaatteiden huollosta ja pesusta, tilausten käsittelystä, sisällöntuotannosta, SOME-tilien hallinnasta, asiakaspalvelusta, valokuvaamisesta ja kaikesta mahdollisesta muusta yrityksen pyörittämiseen liittyvästä. Tiimiin kuuluu Tarun ja Juhan lisäksi vaihtuvat mallit, jotka ovat suurimmaksi osaksi tuttuja tai ystäviä.

Meidän yhteinen osaaminen ja panos mahdollisti verkkokaupan avaamisen, ja on tärkeää sen toiminnalle yhä tänä päivänä.

Ps. En tällä hetkellä haaveile Intiaan muuttamisesta 😁