Neuleet ja talvitakit -30% koodilla maaliskuu ❄️☀️

Ekologiset, eettiset ja vastuulliset vaatteet – opas parempiin vaatevalintoihin

Eettiset, ekologiset ja vastuulliset vaatteet

Ekologisuus ja eettisyys vaatteissa kiinnostaa yhä useampaa meistä – ja hyvä niin! Aina ei ole kuitenkaan helppoa saada selvää siitä, mikä on aidosti ekologista tai eettistä. Pikamuotiketjutkin markkinoivat mallistojaan ekologisina, jos ne ovat esimerkiksi valmistettu luomupuuvillasta tavallisen puuvillan sijaan.

Luomupuuvillan viljely kuluttaa noin puolet vähemmän vettä ja kemikaaleja, ja on toki siitä syystä parempi vaihtoehto kuin tavallinen puuvilla, mutta se on edelleen yksi eniten vettä vaativista kuidusta, eikä pikamuotiketjujen tuottamilla volyymeilla voida puhua aidosta ekologisuudesta – eettisyydestä puhumattakaan.

Ei pidä unohtaa, että myös ruokakaupat myyvät vaatteita. Näistä ainakin yksi on päätynyt uutisiin vaatetuotantonsa osalta

Suurin osa Suomessa myytävistä vaatteista valmistetaan kehitysmaiden tehtaissa, eli niin sanotuissa riskimaissa, joissa ilmenee paljon ihmisoikeusrikkomuksia.

Jotta aihe tulee tutummaksi, kartoitetaan hieman mitä tarkoitetaan ekologisella, eettisellä ja vastuullisella muodilla.

Ekologinen muoti

Ekologisella muodilla tarkoitetaan vaatetta, jonka valmistus riistää mahdollisimman vähän luonnonresursseja, on materiaaleiltaan kierrätyskelpoinen ja pitkäikäinen. Kaikkein ekologisin vaate on siis kiistatta käytetty vaate, eikä sitä päihitä yksikään uudistuotantovaate. Yhdeksän kuukauden käyttöajan pidentämisellä vaatteen hiilijalanjälki laskee 20-30 prosenttia – mitä pidempi käyttöaika vaatteelle muodostuu, sen ekologisempi se on.

Ekologisella muodilla tarkoitetaan vaatetta, jonka valmistus riistää mahdollisimman vähän luonnonresursseja, on materiaaleiltaan kierrätyskelpoinen ja pitkäikäinen. 

Hukka- ja kierrätysmateriaalien käyttö valmistuksessa

Uudistuotannossa ekologisuus tarkoittaa esimerkiksi hukkamateriaalien, kuten ylijäämämateriaalien, leikkuujätteen ja kierrätyskuitujen käyttöä sekä lähituotantoa. Lähituotannolla tarkoitetaan sitä, että vaate valmistetaan mahdollisimman paikallisesti samassa paikassa alusta loppuun, jotta prosessiin ei tarvita useampaa lähetystä maasta toiseen.

Lisäksi ekologisuus liittyy materiaalien viljelytekniikkaan, jossa pyritään luomaan mahdollisimman kestävä viljelyalusta ja säästämään mahdollisimman paljon luonnonvaroja sitoutumalla esimerkiksi luomuviljelyyn. Vaatteen ekologisuuden lisäksi ympäristö tulisi huomioida myös vaatteen pakkausmateriaaleissa ja tarvikkeissa, kuten hintalapuissa, ostokasseissa ja lähetyslaatikoissa.

Eettiset, ekologiset ja vastuulliset vaatteet

Puuvilla yllättävän suuri vesisyöppö

Ekologisissa vaatteissa hyödynnetään usein luonnonmateriaaleja muun muassa niiden biohajoavuuden takia, mutta jos verrataan puuvillavaatetta esimerkiksi täysin kierrätetystä synteettisestä materiaalista valmistettuun vaatteeseen, on synteettinen vaate silloin valmistustavaltaan ja materiaalille kertyneen iän puolesta ekologisempi.

Luonnonmateriaali ei siis yksinään riitä ekologisuuden kriteeriksi, vaan huomioon on otettava prosessiin vaadittavat resurssit. Puuvilla on esimerkiksi yksi eniten vettä vaativimmista kuiduista (t-paita n. 2 000-2 700 litraa vettä , yhdet farkut n. 10 000 litraa vettä ja on siksi valmistusprosessiltaan varsin epäekologinen. Luonnonmateriaaleista esimerkiksi pellava ja hamppu vaativat huomattavasti vähemmän vettä.

Pikamuotiketjujen lyhytikäiset synteettiset vaatteet huono vaihtoehto

Jos halutaan esimerkki kaikkein epäekologisimmasta vaatteesta, olisi öljypohjainen (polyesteri, akryyli, elastaani) lyhytikäinen pikamuotivaate sellainen. Toisaalta esimerkiksi puuvillafarkkujen valmistus vaatii kilokaupalla kemikaaleja ja kymmeniä tuhansia litroja vettä, joten sekään ei ole sen parempi vaihtoehto. Olemme kirjoittaneet blogiin aiemmin vaatteiden ympäristövaikutuksista, voit lukea postauksen tästä.

Ekologiset vaatteet ovat:

  • Valmistusprosessissa käytetään mahdollisimman vähän luonnonresursseja
  • Vaatetuotannossa hyödynnetään hukkamateriaaleja ja lähituotantoa
  • Vaate on laadukas ja pitkäikäinen
  • Ekologisin vaate on käytetty vaate, sillä se ei aiheuta enää valmistuksesta johtuvaa ympäristökuormaa

Eettinen muoti

Etiikka on sinänsä monimutkaisempi käsite kuin ekologisuus, eikä se tarkoita kaikille samoja asioita. Jollekin eettisyys tarkoittaa sitä, että tuotannossa ei käytetä lapsi- tai pakkotyövoimaa, työolosuhteet ovat turvalliset, työajat normaalit, ja että työntekijöille maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Toisia kiinnostaa näiden lisäksi myös eläinten oikeudet.

Jollekin eettisyys tarkoittaa sitä, että tuotannossa ei käytetä lapsi- tai pakkotyövoimaa, työolosuhteet ovat turvalliset, työajat normaalit, ja että työntekijöille maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Toisia kiinnostaa näiden lisäksi myös eläinten oikeudet. 


Riskimaissa (yleisesti ottaen kehitysmaat, mutta myös Euroopassa on epäeettisiä vaatetehtaita) valmistetut vaatteet tulevat lähtökohtaisesti tehtailta, joissa ihmiset tekevät ylityötunteja päivittäin elämiseen riittämättömällä palkalla. Näitä kutsutaan myös hikipajoiksi (eng. sweat shop).

Lisäksi työolosuhteet ovat yleensä erittäin kehnot tai jopa hengenvaaralliset. Tästä yhtenä esimerkkinä on vuonna 2013 romahtanut Bangladeshissa sijainnut Rana Plazan vaatetehdas, joka romahtaessaan tappoi tuhansia ihmisiä. Tehtaasta oli tehty useita korjauskehotuksia työntekijöiden toimesta ennen onnettomuutta.

Usein vastaavissa tehtaissa työntekijöillä on järjestäytymiskielto, eivätkä he saa osoittaa mieltään työpaikalla vallitsevista epäkohdista. Mielenosoittajiin kohdistetaan yleensä väkivaltaa, ja he menettävät useimmiten työnsä.

Eettiset, ekologiset ja vastuulliset vaatteet

Joissain maissa työntekijät nukkuvat tehtaissa, sillä koko valveillaoloaika menee työntekoon. Huoneet jaetaan useamman työntekijän kesken. Työaikana heitä saatetaan kohdella väkivaltaisesti, mikäli he eivät pysy vaatemerkkien tehtaille asettamissa toimitusajoissa. Lisäksi erityisesti naiset raportoivat kokevansa paljon ahdistelua työaikana. Jos työntekijällä on lapsia, viettävät lapset yleensä aikansa vanhempiensa ompelukoneiden vierellä lattialla.

Lisäksi erityisesti naiset raportoivat kokevansa paljon ahdistelua työaikana. Jos työntekijällä on lapsia, viettävät lapset yleensä aikansa vanhempiensa ompelukoneiden vierellä lattialla.

Aiheesta löytyy paljon kirjoja ja dokumentteja, joista ainakin yksi mainitsemisen arvoinen: The True Cost löytyy Netflixistä.

Luksus tai kallis hinta eivät takaa eettisyyttä

Uusimpana seikkana kuluttajien tietoisuuteen on noussut myös totuus luksusmerkkien etiikasta, joka ei ole sen parempaa kuin pikamuotikejtujenkaan. Luksusmerkkien tehtailta muun muassa Italiasssa on paljastunut samanlaisia epäinhimillisiä työolosuhteita kuin riskimaista.

YouTubesta löytyy aiheesta dokumentti ja Helsingin Sanomat ottivat myös kantaa aiheeseen.

Ekologisuus ja eettisyys eivät kulje aina käsi kädessä

Ekologisuus ja eettisyys eivät siis tarkoita samoja asioita. Usein näkee esimerkiksi pikamuotiketjujen tai ruokakauppojen markkinoivan vaatemallistojaan ekologisina, jos tuotannossa on käytetty luomupuuvillaa tavallisen sijaan, mutta eettisyys tuotannon takana on edelleen surkea.

Usein näkee esimerkiksi pikamuotiketjujen tai ruokakauppojen markkinoivan vaatemallistojaan ekologisina, jos tuotannossa on käytetty luomupuuvillaa tavallisen sijaan, mutta eettisyys tuotannon takana on edelleen surkea. 

Eettisyys määrittyy materiaalien viljelyssä vallitsevista työolosuhteista aina valmistukseen saakka. Esimerkiksi vaate voi olla pienen yksityisyrittäjän käsityönä Suomessa ompelema, mutta materiaali voi olla peräisin epäeettiseltä puuvillafarmilta tai pohjautua öljyteollisuuteen. Tällaisia materiaaleja ovat esimerkiksi polyesteri ja akryyli.

Eläinten oikeudet kiinnostavat yhä useampaa meistä

Yleisesti ottaen eettisellä muodilla tarkoitetaan sitä, että vaatteiden valmistusprosessissa otetaan huomioon ihmisoikeudet kaikissa prosessin vaiheissa viljelystä, käsittelystä ja ompelusta aina markkinointiin ja myyntiin.

Sen lisäksi yhä kasvavissa määrin ihmisiä kiinnostaa myös eläinten olosuhteet prosessissa. Esimerkiksi kasvissyöjä voi kieltäytyä uuden nahkavaatteen ostamisesta siksi, että nahkateollisuus on oleellinen osa lihateollisuutta.

Vanhan nahkavaatteen ostaminen sen sijaan ei tue rahallisesti eläinteollisuutta, ja on materiaalina ekologisempi vaihtoehto kuin öljypohjainen keinonahka. Ympäristötietoinen kasvissyöjä saattaa siis ostaa eläinperäisiä vaatteita käytettynä yksinkertaisesti siksi, että käytetty vaate on aina ikänsä puolesta ekologisin vaihtoehto. Lisäksi eläinperäiset materiaalit ovat pitkäikäisiä ja biohajoavia.

Näiden kahden arvokriteerin lisäksi sana vastuullinen on löytänyt tiensä vaateteollisuuteen.

Eettiset vaatteet ovat: 

  • Vaatteen valmistusolosuhteet ovat työntekijöille inhimilliset koko toimitusketjussa
  • Työntekijöille maksetaan asianmukaista korvausta ja työajat ovat normaalit
  • Työntekijöillä on järjestäytymisoikeus
  • Lapsi- tai pakkotyövoimaa ei käytetä
  • Eläinten oikeudet huomioivia

Vastuullinen muoti

Vastuullisuus sisältää sekä ekologisuuden että eettisyyden. Tässäkin asiassa oleelliseksi tulee se, mitä asioita juuri sinä pidät tärkeänä. Vastuullisuus voi tarkoittaa myös yrityksen muita tuotannon ulkopuolelle ulottuvia asioita, kuten esimerkiksi hyväntekeväisyyttä. 

Millainen yritys vaatteiden takana on?

Vastuullisuudesta puhuttaessa katse kohdistuu erityisesti yrityksen toimintatapoihin.

Vastuullinen yritys ottaa esimerkiksi prosesseissaan ja energiatehokkuudessaan huomioon ilmastonmuutoksen, ja pyrkii löytämään keinoja hiilijalanjälkensä pienentämiseksi. Lisäksi yrityksen vastuullisuuteen vaikuttaa yrityksen viestintä, markkinointi, työkulttuuri ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. On tärkeää muistaa, että yritys on itsessään abstrakti käsite, ja yrityksen muodostaa aina ihmiset. Täydellisiä yrityksiä tai ihmisiä ei ole olemassa, oleellista onkin jatkuva halu kehittyä parempaan.

Vastuullisuudesta puhuttaessa katse kohdistuu erityisesti yrityksen toimintatapoihin.

Arvomaailmamme muodostuvat monista tekijöistä eivätkä siksi useinkaan ole täysin yhtenäisiä.

Vastuullisen muodin ostaminen ei kuitenkaan ole ollenkaan vaikeaa, kun on tietää, mitä asioita pitää itselleen tärkeänä. Ostopäätöstä helpottamaan voi luoda itselleen arvojärjestyksen, jonka perusteella tekee lopullisen päätöksen.

Eettiset, ekologiset ja vastuulliset vaatteet

Kysynnän ja tarjonnan laki

Ei ole yhdentekevää millaisilta yrityksiltä ostamme – kuluttajina meillä on suuri valta vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan lakiin.

Suurinta osaa yrityksistä ohjaa yksinkertaisesti raha, joten muutosta halutessamme tehokkain keino on sulkea lompakkomme sellaisilta yrityksiltä, jotka eivät polje tarpeeksi tehokkaasti kohti kestävää tulevaisuutta. Kansantalouden näkökulmasta totaalinen kuluttamisen lopettaminen aiheuttaisi työttömyyttä ja siten laskisi hyvinvointia, joten siitäkin syystä on tärkeää ohjata harvatkin ostopäätökset fiksuihin valintoihin – kiertotalouteen panostaminen on kestävä ja maapalloa vähiten kuormittava vaihtoehto. Näin myös vastuuttomat yritykset siirtyvät tehokkaammin kestävämmälle pohjalle, kun kuluttajat siirtyvät toisaalle.

Kansantalouden näkökulmasta totaalinen kuluttamisen lopettaminen aiheuttaisi työttömyyttä ja siten laskisi hyvinvointia, joten siitäkin syystä on tärkeää ohjata harvatkin ostopäätökset fiksuihin valintoihin.

Ostamalla vastuullisilta yrityksiltä luomme uusia työpaikkoja paremman tulevaisuuden puolesta. 

Kenellä on varaa kuluttaa vastuullisesti?

Kaikilla meistä ei ole varaa ostaa vastuullista kotimaista vaatetta, sillä se luonnollisesti maksaa enemmän. Second hand -vaatteet ovat oiva tapa kuluttaa vastuullisesti ja edullisesti.

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että tulevaisuudessa käytettyjä vaatteita ei todennäköisesti saa enää muutamalla eurolla samoissa määrin, kun vaatetuotanto muuttuu viimeistään lakimuutosten sanelemana vastuullisemmaksi, ja siten myös hinnat nousevat.

Tällä hetkellä second hand -markkina koostuu enimmäkseen halpatuotetuista vaatteista, eikä niiden jälleenmyyntiarvo siksi ole korkea. Toisaalta monille oleellista voi olla myös vanhoista vaatteista eroon pääseminen, joka näkyy myös hinnoittelussa – toisen roska on toisen aarre. Käytettyjä vaatteita voi siis ostaa hyvinkin edullisesti.

Tällä hetkellä second hand -markkina koostuu enimmäkseen halpatuotetuista vaatteista, eikä niiden jälleenmyyntiarvo siksi ole korkea.

Mikä tekee vaatteesta vastuullisen?

  • Vaate on sekä ekologinen että eettinen
  • Vaateyritys ottaa esimerkiksi prosesseissaan ja energiatehokkuudessaan huomioon ilmastonmuutoksen, ja pyrkii löytämään keinoja hiilijalanjälkensä pienentämiseksi
  • Yritys toimii vastuullisesti viestinnässään, markkinoinnissaan ja sillä on reilu työkulttuuri
  • Yritys vaikuttaa yhteiskunnassa eettisistä ja ekologisista näkökulmista positiivisesti esimerkiksi hyväntekeväisyydellä

Vintage-vaatteita pikamuodin sijaan

Eettiset, ekologiset ja vastuulliset vaatteet

Jos on tottunut pikamuotiketjujen hintatasoon, vintage-vaatteet, eli vähintään 20 vuotta vanhat vaatteet, ovat edelleen myös edullinen vaihtoehto.

Vintage-vaatteissa hintaan vaikuttaa aina vaatteen ikä, kunto, uniikkius, valmistaja, ajankohtaisuus ja saatavuus – mitä uniikimpi tai vanhempi vaate, sen suurempi hintalappu.

Joskus voi käydä myös hyvä tuuri ja uniikin vintage-vaatteen saattaa bongata vaikka isovanhempien vaatekaapista. Mittatilaustyönä valmistettu haute couture tai luksusmerkkien vintage-vaatteet sen sijaan maksaa yleensä satoja tai tuhansia euroja, usein enemmän kuin uutena.

2 kommenttia

  • Kiitos Laura 💖

    Taru
  • Erittäin hyvä kirjoitus! Ihanan selkeästi eritelty nämä ja kunnon mehevä tietopakkaus. Kiitos =)

    Laura

Kommentoi

Nimi .
.
Viesti .

Kommenttisi julkaistaan hyväksymisen jälkeen

Helppoa ja turvallista

Radhica toimitus

Ilmainen toimitus yli 80 euron tilauksiin

Alle 80 euron tilaukset 5,90 €. Toimitusaikamme on n. 3-6 arkipäivää.

Lue lisää toimituksista
Radhica palautus

14 vuorokauden palautusoikeus

Veloitamme palautuksista 6,90 € kattaaksemme osan niistä syntyvistä kuluista.

Lue lisää palautuksista
Radhica maksutavat

Turvalliset ja helpot maksutavat

Käytössäsi on korttimaksun lisäksi verkkopankkimaksu ja lasku (Klarna) sekä PayPal.

Lue lisää maksutavoista

Insiderina saat aina ensimmäisenä tiedon uutuuksista ja 10% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi. 💌 No spam.

.